Galleria -> Riia ja Rella -> Koirallinen elämäni
 
               

REPEKKA

Ensimmäisen koirani, mustan kääpiösnautserin Repekan (Fin Mva Wigsands z Rebecka) sain sijoitukseen v. 1989. Muistan vieläkin sen huiman tunteen kun tulin Lindgrenin Astan luota kotiin: minulla on oma koira, vihdoinkin yli kymmenen vuoden odotuksen jälkeen!! Rotuna kääpiösnautseri oli minulle vielä silloin aika tuntematon, mutta Repekka opetti paljon, kuinka suuri koira käppänä on pienistä raameistaan huolimatta. Repekka oli terve ja reipas koira viimeiseen asti, melkein 14-vuotiaaksi, kunnes se ei enää kyennyt kävelemään ja aika oli tullut 9.8.2000. Kun joutuu laittamaan koiransa viimeiseen uneen, siihen tuskan määrään ei ikinä pysty varautumaan. Vaikka tietää että vaihtoehtoja ei ole, niin mieli kapinoi vastaan. Kiitollisuudella muistan Repekkaa, sillä tulee aina olemaan sen Ensimmäisen Koiran paikka sydämessäni.

JASPI

Vuonna 1992 sain tilaisuuden ostaa aikuisen, vuoden ikäisen saksanpaimenkoiran. Tämä rotu on ollut lapsesta asti haaveeni, ja ajattelin jo etten ikinä saa omistaa tätä hienoa koiraa. Kuitenkin toiveeni toteutui ja meille muutti Repekan kaveriksi Jaspi (Masquerade Jaspis). Kaikilla on kai se 'elämäni koira', ja minulla se on Jaspi. Sen kanssa tutustuin palveluskoiramaailmaan, kilpailimme pk- jäljellä ja viestissä, sekä tottelevaisuuskokeissa. Luonteeltaan Jaspia parempaa saa hakea, se ei koko elämänsä aikana ollut vihainen yhdellekään eläimelle tai ihmiselle, ja vaikka se oli kaikille kaveri, minua se ei päästänyt silmistään. Valitettavasti Jaspillakin oli lonkka- ja kyynärnivelongelma, joka viimein paheni niin että kun koira ei pystynyt kävelemään kuin joitain kymmeniä metrejä, ruokahalu meni ja sillä oli tuskia, kutsuin eläinlääkärin tekemään Jaspista koiraenkelin 2.1.2003. Jaspin menetyksestä en ole toipunut, ja tuskin tulen ikinä toipumaankaan. Kiittäen Elämäni Koiraa.

RIIA

Kun Repekka oli poistunut elämästäni, ajattelin etten enää ota pientä koiraa. Mutta..vannomatta paras: sain ehdotuksen että ottaisin pienen koiran sijoitukseen ja mikäs se muu mieleen tulikaan kuin käppänä! Niin Riia pääsiäisenä 2001 muutti meille. Suurkiitos luottamuksesta Messalan Jaanalle kun sijoitit Riian minulle ja Lirkin Merville kun myit pennun meille!! Riia kasvoi Jaspin kaverina, ja siitä kehittyi kaunis koira. Luonteeltaan se on ihan ehdottomasti minun koira, jolle mamman syli on paras paikka. Riia sai pennut Willy Lee Kidin kanssa 1.12.2002 ja näiden sivujen tekijän "vika" on hyvin pitkälti se, että yksi näistä pennuista tuli meille äitinsä kanssa.. Ihan kiva vika sinänsä… että KIITOS vieläkin NINA!

RELLA

Rella oli pentueen pienin, mutta sitkein, ja sama sitkeys on pysynyt sen luonteessa. Se on sitkeä räksyttäjä, joka luulee olevansa maailman mahtavin vahtikoira, sitkeä hiirenpesän etsijä (hyvin tuloksin!), sitkeä ruoan kerjääjä ja samalla sitkeydellä se on kietonut minun pienten tassujensa ympärille… Rella on mamman ilopilleri, hännän heiluttaja joka on aina iloisella ja reippaalla tuulella. Välillä tosin se saa minut raivon partaalle ja hyppimään tasajalkaa kiukusta, mutta loppujen lopuksi, kuka voisi vastustaa pientä karvaista naamaa…

VIIDES KOIRA?

Niinpä, meillä on ison koiran paikka auki… Aika näyttää tuleeko paikka täytetyksi.

HÖPÖJUTTUJA KOIRISTA

Kun kuljin Repekan ja Jaspin kanssa, yleisiä kysymyksiä oli että 'kuinka ne tulee toimeen??' tai että 'eikö tuo iso syö tuota pientä??' tai että 'onko tuo tuon pentu??' - montakohan kertaa tulin selittäneeksi että oikein hyvin tulee toimeen, ei se syö sitä, ne on kavereita ja ei ole pentu kun ne on ihan erirotuisia. ajattelin jo nauhoittaa nämä vastaukset ja soittaa aina samaa nauhaa..

Rodusta, karvasta (käppänät) ym, nasevia ihmisten lausumia:

mikäs rotu tämä on? onkos tämä se kettuterrieri? mitäs terrierejä nämä on? olikos sinulla tämä samanlainen? miksi sillä on takki päällä? eikö tämä toinen suostu pitämään takkia päällä? tämä toinen on tällainen kiharakarvainen. miksi toisella on sileä karva? sinähän olet kuin breesnevi. nuo kulmakarvat pitäisi leikata pois. leikataanko sen karva saksilla? eikö se satu kun se nypitään? onkos se vähän arka? se ei sitten kasvanut äitinsä kokoiseksi…

- välillä ihan oikeasti kyllästyttää kertoa aina samoja asioita samoihin kysymyksiin jotka tietysti itsestä tuntuvat tyhmiltä. kaikki eivät kuitenkaan ole niin perehtyneitä koiriin ja eri rotuihin, joten pitää yrittää jaksaa jakaa rotuinfoa..

Koirien lempinimiä:

Riia - riiuli, ripa, ripakinttu, rimppa, rimppalainen, pimppa, pimppalainen, ripa-rapa

Rella - patukka, patu, patuli, relluska, rellukka, rellustiina, rellakka, repa

(vielä joskus ihan varmaan huudan koiria ulkona suuren ääneen: pimppa-aa, patukka-aa..tänne!!! olisi vaan niin kiva nähdä ihmisten ilmeitä..)

Tahtoisin vielä tässä lopuksi antaa kunniamaininnan meidän lauman neljännelle jäsenelle. Se on kuusivuotisen elämänsä aikana ottanut vastaan, kouluttanut omalla tavallaan ja hyväksynyt kaikki muut nelijalkaiset perheenjäsenet. On siinä ollut sillä kestämistä ja olen sen katseesta välillä lukenutkin että taasko yksi tätä koiralajia..oliko ihan pakko..? Tästä kaikesta ja siitä että se on levittänyt lämpöään kun mamman niveliä on kolottanut saa erikoismaininnan suurin kiitoksin HELMI-kissa. Rodultaan aito maatiaiskissa ja aivan ehdoton äidin syli-tyttö!

- Jaana -